LP:
Love Records LRLP 103 (1974)
Svart Records SRE164 (2018)
CD:
Love/Siboney LRCD 103 (1997)
Produced by Måns Groundstroem & Ronnie Österberg
Engineered by Erkki Hyvönen
Recorded at Finnvox studios
Cover design by Jim Pembroke
Cover photo by Mårten Huldén
Waldemar Wallenius, Musa 5/1974 (see English translation of the entire review):
Kokonaisuus on kohtalaisen kiinnostava, muttei mikään suuri mestariteos. Yksityiskohdat tekevät tästä maukkaan. Jukka Gustavson vetää pari kertaa kertakaikkiaan dynaamisia kuvioita, Pekka Pohjola säväyttää pari kertaa hämmästyttävän "sopivilla" superjuoksutuksilla, uusi mies Pekka Rechardt soittaa parit ihastuttavan sulavat ja soivat kitarasoolot, Otto Donnerin torvisovitukset ovat välistä silkkaa juhlaa ja niin edespäin. Jim itse soittaa hienoa pianoa ja laulaa oivallisesti kauttaaltaan - ehkä hieman lisää ilmeikkyyttä olisi kaivannut, vaikka sitä nytkin on niin paljon että vaikka muille jakaa. Jimin sävelmät eivät aina ole säveltaiteen juhlaa, mutta käsittelytapa ratkaisee aina merkittävän paljon ja se on useimmiten hvyä. Parhaat esitykset minun mielestäni ovat "Time to Make a Stand", "No New Games to Play" ja "No More Terra Firma".
Tommi Liuhala, Ilta-Sanomat 10.06.1974.
-- Mikko Meriläinen 1998/2007:
Pigworm on ajan saatossa osoittautunut paremmaksi levyksi kuin mitä Walleniuksen tuoreeltaan tekemä, hienoista pettymystä henkivä arvostelu antaa olettaa. Muodoltaan ja musiikilliselta anniltaan albumi toki on tavanomaisempi kuin edeltäjänsä Wicked Ivory. Nyt Pembroke panostaa kauniisiin melodioihin ja vahvoihin sovituksiin. Omintakeista särmikyyttäkin silti löytyy, mistä osoituksena ovat vaikkapa kappaleet Time To Make A Stand ja Another Telephone Call. Vaikka kaikki laulut ovat edelleen Pembroken käsialaa, Pigworm on Wicked Ivorya leimallisemmin bändilevy; Wigwamin nimi on painettu myös albumin kanteen. Wigu-miehistön virtuositeetti on taitavasti valjastettu palvelemaan kunkin laulun tunnelmaa. Sovitukset puhallinosuuksia myöten ovat tyylikkäitä, mutta hieman ne kärsivät ohuista soundeista, kuten niin monella Loven levyllä tuohon aikaan.
Mainiosti svengaavaa soitantaa kuullaan heti avauskappaleessa Do The Pigworm. Se edustaa wigwamilaista funkkia, josta vain silloin tällöin saatiin näyte levylle. Pigworm-tanssin askeleet löytyvät levyn takakannesta Jimin itsensä piirtäminä. Tunnelmat levyllä vaihtelevat kuitenkin voimakkaasti kappaleesta toiseen. Hitaassa Resigned To Surrenderissa kuullaan soulvaikutteita, ja samankin biisin sisällä saatetaan siirtyä intiimistä hämyilystä reippaampaan menoon, kuten Sweet Revelationissa. Just My Situation kehkeytyi Wigwamin keikkojen vakioaloitukseksi osin sen vuoksi, että dynamiikaltaan vaihtelevan kappaleen kuluessa miksaaja sai soundit kätevästi kohdalleen. Muutenkin Just My Situation on levyn upeimpia biisejä ja ansaitsisi päästä maailmanlaajuisesti tunnettun klassikkon asemaan. Samaa ajattomuutta edustavat No New Games To Play ja Sweet Marie, joista jälkimmäisen oli jo ennen Pigwormia levyttänyt Maarit suomeksi nimellä 'Suonsilmä' Wigwamin säestämänä. Kaikista kauneimpana erottuu kuitenkin levyn päätösraita No More Terra Firma. Kappaleella kuullaan Måssen soittamaa mini-moogia, jonka maltillisesti annosteltu valitus maustaa vahvatunnelmaista biisiä älyttömän sopivasti. Siitä ja paikoin muistakin Pigworm-raidoista tulee mieleen samana vuonna tehty hieno Traffic-lp When The Eagle Flies.
