Kun Bluesion (1992) ja Kadonnut häviämättömiin (1995) olivat "ohjelmanjulistuksenomaisessa linjattomuudessaan" eräänlaiset sisaruslevyt, on sitä myös Between Fire And Ice kolmen vuoden takaisen Momentsin kanssa. Aivan kuten Momentsilla, on uutukaisella pääosassa Gustavsonin mehevä, sielukas Hammond-urku-työskentely, joka osilla raidoista saa täydennyksekseen Gutsin vähintään yhtä sielukkaan laulutulkinnan.
Gustavsonin taustalla on tälläkin kertaa kovatasoinen orkesteri. Töykeä rumpali Rami Eskelinen pitää hoidon maltillisesti kasassa. Basisti Juha Verona soittaa erittäin läsnäolevalla soundilla. Puhaltaja Pentti Lahdelle jää maustajan rooli.
Tunnin mittainen kiekko tasapainoilee perinteisemmän urkubluesin ja kokeilevamman, uudenaikaisen tykityksen välissä. Tuskaa tihkuva nimikappale tuntui vieraalta ensikuuntelulla, mutta on kasvanut kuuntelussa. Samalla tavalla hilpeän valoisa avausraita Liplatusta, kimmellystä, putputusta tai jopa hip hopin elementtejä lainaava Walkin´& Talkin´ on päiväkohtaisesti tullut skipattua tai pantua repeatille - vähän tunnelman mukaan.
Suuren levyn merkki on se, että sisällössä riittää tunteiden spektriä vastaanottopään pähkäiltäväksi - eli että kiekko kelpaa niin perjantai-illan kuin juhlien jälkeisen aamun levyksi. Ex-Wigwam-jäsenten suurimmista sooloalbumeista - sikäli kun niitä pitää niputtaa - Between Fire And Ice ei jää missään nimessä jälkeen.